Christchurchista Rotoruaan

Pääsiäislauantaina aamupalan jälkeen pakkasimme auton, kiittelimme ihanan Matleenan ja suuntasimme myrskyn tauottua kohti Kaikouraa. Matka sujui joutuisasti ja tien kurvatessa meren rantaan maisemat muuttuivat huikean kauniiksi. Tosin kapea, merta myötäilevä, mutkitteleva tie asetti hieman keskittymishaasteita kuskille. Kaikourassa kävimme ensimmäiseksi bongaamassa New Zealand Fur- rotuisia hylkeitä, joita asusteli erään niemen nokassa iso yhdyskunta. Meidän lisäksi paikalla oli hurja määrä muita uteliaita bongareita ja taas kerran pitää todeta se, että melko monet turistit ovat julmetun tyhmiä. Parkkipaikan isoissa opastetauluissa luki suurilla kirjaimilla, että eläimiin täytyy pitää ainakin 10metrin etäisyys ja ohjeista huolimatta noin puolet paikalla olleista turisteista kapusi mahdollisimman lähelle hylje-parkoja. Täytyy kyllä myöntää, että itsekin rikoimme vahingossa tuota sääntöä, sillä parkkeerasimme automme vapaalle paikalle ja ulos hypättyämme huomasimme ihmisten parveilevan viereisen auton toisella puolella. Sieltä löytyi säikähtänyt pieni hylkeenpoikanen, jota joukko turisteja pällisteli noin metrin etäisyydeltä. Tällaisissa kohteissa aina miettii, miksi noita sääntöjä oikein tehdään, varmaan ihan huvin vuoksi eikös?

Kaikouran satamassa

”Mites minä tänne jouduin ja ketä nuo töllottäjät oikein on?”

New Zealand Fur Seals

Kaikourassa kävimme vielä käppäilemässä keskustan valtaväylää, syömässä Matleenan kehumat Wedgesit paikallisessa irkkubaarissa ja jatkoimme huikeiden maisemien rantatietä eteenpäin kohti pohjoisen Pictonia. Kaikourasta lähtiessä kyltti varoitteli meitä mahdollisista hidastuksista ja niitä todella tulikin matkan varrella. Myrskyn aiheuttamia maansortumia löytyi sieltä täältä sekä isoja että pieniä ja niitä siistittiin paraikaa monin paikoin. Myös pohjoisesta tulevat junarata oli useammasta paikasta täysin maakasan peittämä. Tiet myös tulvivat paikka paikoin kovasti, mutta maisemat säilyivät kauniina. Teiden arvaamattoman kunnon vuoksi päätimme ajaa suoraan Pictoniin aikaisemmin mietityn Blenheimin sijaan, sillä meillä oli laivaliput Pohjoissaaren Wellingtoniin varattuna aamun ensimmäiselle klo 8.00 lähdölle.

Myrskyn jälkeen on poutasää… ja vähän korjattavaa

Rapa roiskui ja kamera tarkensi tuulilasiin…

… ja tässä tuulilasin taakse

Ennen Wellingtonia kuitenkin yksi asia johti toiseen ja tilanteet pääsivät kärjistymään ja meidän välille syntyi ensimmäinen noin 15 tuntia kestänyt kriisi. Asioita setvittiin ja lopuksi astuessamme ensi kertaa Pohjoissaaren kamaralle Te Papa- kansallismuseon parkkipaikalla Wellingtonissa oli asiat selvinneet ja sopu syntynyt. Ennen kriisiä olimme matkustaneet yhdessä tiiviisti miltei neljä kuukautta, joten ei ihme, että pieni puolimatkan kriisi koettiin. Sopimisen jälkeen pystyimme jo hetken päästä nauramaan kinaamisellemme.

Te Papa eli Uuden Seelannin kansallismuseo oli suuren suuri ja siellä olisi voinut viettää päiviä. Paikalta löytyi myös pääsiäisvapaiden vuoksi suuri joukko muitakin ihmisiä, joten valitsimme ala-aulan opasteista tietyt kohteet, joihin päätimme tutustua. Maorien historiasta ja kulttuurista kertova osasto oli todella mielenkiintoinen ja sitä tutkimme tarkasti. Samasta kerroksesta löytyi myös pienempi osasto, joka esitteli erialkuperää olevien pakolaisten taustoja ja tuntemuksia uudesta kotimaastaan Uudesta-Seelannista. Museosta löytyi myös osasto, joka esitteli maailman mielettömiä luonnonvoimia. Uudessa-Seelannissa ollessamme osastolla kerrottiin laajasti maanjäristyksistä ja niiden seurauksista, mutta muistakin luonnonilmiöistä oli mainintoja esim. Tsunamia ja veden voimaa käsiteltiin osastolla hieman yms. Osastolta löytyi myös pieni talo, johon pääsi sisälle ja siellä pystyi itse kokemaan maanjäristyksen talon täristessä jonkin verran, vähemmän kuitenkin kuin oikean maanjäristyksen aikana. Talon televisiosta pystyi samalla katsomaan videota, jossa näytettiin mitä oikean järistyksen aikana asuintalossa tapahtuu. Mielenkiintoinen osasto ja todella suositeltava tutustumiskohde, kuten koko museo. Kävelimme myös muutaman muun osaston läpi, mutta niin kuin aina isojen kohteiden kanssa käy, niiden haltuun ottaminen päivän aikana on mahdotonta. Te Papasta suuntasimme kaupungin katuja kiiveten näköalapaikalle, josta avautuivat hienot näkymät ympäröivään kaupunkiin. Vielä kun ilma oli upea, näimme koko alueen hienosti. Kaupungissa kuitenkin tuuli kohtuullisesti, joten Windy Wellington-sanonta todettiin todeksi.

Te Papa

Wellington

Näköalapaikan jälkeen käänsimme nokan pohjoiseen ja jatkoimme matkaa. Matkalla Carterton-nimisessä kylässä näimme kyltin Stonehenge Aotearoa ja hetken mielijohteesta päätimme poiketa reitiltä tsekkaaman paikan. Paikka sijaitsi korkealla kukkulalla melko kaukana kaikesta ja sitä piti hassu meninkäismäinen vanhempi herra. Oikeastaan paikan olisi pitänyt olla jo kiinni meidän osuessa paikalle, mutta portti oli auki, joten ajoimme rohkeasti siitä sisään. Paikka oli hieno ja pienen esittelyvideon jälkeen kävelimme lammastarhan sivuitse auringonlaskussa kylpevään Stonehengen kopioon. Testasimme akustiikka, koitimme ymmärtää sen sisällä olevaa horroskooppi- järjestelmää, joka jäi meille mysteeriksi, mutta pääasiassa otimme ison läjän valokuvia. Stonehengen jälkeen matka jatkui kohti Hastingsia, johon päädyimme iltamyöhäisellä. Ostimme kyliltä take away-illallisen ja kömmimme leirialueelle nukkumaan. Ilta tuntui lämpimältä, joten ensimmäistä kertaa karavaanariurallamme emme laittaneet auton ylimääräistä lämmitintä päälle.

Lampaat ja Stonehenge

Aamulla heräsimme, nautimme auringonpaisteessa aamiaisen ja lähdimme ajelemaan Hawkes Bayn alueen viinitiloja katsastamaan. Yrityksemme jäi todella katsastamiseksi, sillä kaikki meidän tiellemme osuneet viinitilat olivat kiinni, sillä vietimmehän vielä virallisesti pääsiäistä ja monien viinitilojen porteilla luki ”closed on public holidays”. Suklaapuoti/tehdas oli kyllä auki, mutta itse suklaa oli julmetun kallista. Milla osti yhden konvehdin ja pulitti siitä 4,5 dollaria, mutta kuulemma maistui hyvältä. Allekirjoittanut olisi ehkä taas korvannut laadun määrällä ja tyytynyt Cadburyn Rocky Road 220 gramman levyyn, jonka saa parhaimmillaan täällä tarjouksesta alle kolmella dollarilla ja sekin, voitteko kuvitella, maistuu hyvältä. Viinihanojen pysyessä kiinni suuntasimme Napieriin maailman Art Deco-pääkaupunkiin. Napier oli oikein suloinen ja söpö pieni kaupunki, jonka keskusta oli totta tosiaan rakennettu Art Deco-tyylisuuntaa noudattaen. Keskusta kylpi auringonvalossa ja selkeästi pääsiäislomia viettäviä turisteja oli runsaasti liikkeellä. Viihdyimme keskustassa muutaman tunnin bongaten kivan näköisiä taloja, rantakadun esiintymislavoineen ja muutamat kaupat, joista Milla teki edullisia löytöjä, sillä aikaa kun minä valitsin muutamia jääkaappimagneetteja. Milla on kyllä ystävistäni paras tekemään hyviä ja edullisia löytöjä aivan miltä puolelta maailmaa tahansa. Myös Napierissa kävimme näköalapaikalla katselemassa maisemia, mutta tällä kertaa näköalapaikalta näki parhaiten rantaviivan ja satama-alueen. Itse kaupunkia ei sieltä näkynyt.

Napier

Tällainen näky kohdattiin matkalla Rotoruaan

Koska pääsimme lähtemään eteenpäin Napieristä jo iltapäivän aikana, päätimme ajaa Lake Taupon kautta Rotoruaan vielä saman päivän aikana. Tie oli taas mutkikas ja nätti. Täällä Uudessa-Seelannissa tuntuu olevan erilaisia luonnonpuistoja jokaisen tien varressa tasaisin väliajoin. Taas kiemurtelimme vuoristoteitä kauniissa maisemissa miltei koko matkan. Täällä myöskin näkee usein kylttejä, joissa lukee seuraavan bensa-aseman sijainti. Esimerkiksi tänään ajoimme kyltin ohi, jossa luki seuraava bensa-asema 130km päässä. Mielestäni on kovin ystävällistä kertoa tuo asia etukäteen, ennen kuin poistuu viimeisestä hieman isommasta bensa-asemalla varustetusta taajamasta. Nautimme nopean leipälounaan maantien varrella ja onnistuimme saapumaan Rotoruaan juuri ennen pimeän laskeutumista.

Easter saturday we packed our car, said sad goodbyes to Matleena and started our journey towards North Island. We stopped in nice and beautiful town called Kaikoura on our way to Picton. Kaikoura and the road to and from Kaikoura was awesome. It was a narrow road beside the sea. A lot of waves, mountains, rocks and again, there as so much to see round you that it was a little bit hard to consentrate driving. In Kaikoura we first went to see New Zealand Fur seals near the city and afterwards we walked around tine city center and ate lunch, a local dish wedges (fried potatos with sour cream and sweet chili sauce) in Irish Pub. On our way from Kaikoura to Picton we saw many places where pieces of land had collapsed to the road or places which still were floating because of last days storm.

Next morning we took the first ferry from Picton, South Island to Wellington, North Island and it took about 3,5 hours. In Wellington we visited New Zealand´s huge National museum named Te Papa and that place was absolutely worth going. They have very good exhibition about Maoris history, culture and habits. Then they have exhibition where is a lot of information about natures forces like earthquakes. We also walked through some other sections of museum but it would take ages to see all of the museum.

After museum we drove to scenic lookout to see whole city and then we decided to continue driving. In tiny village called Carterton we saw the sign with text ”Stonehenge Aotearoa” and we wanted to see it. So we drove about 10km and we found Stonehenge kind of place made by local astrological association. Stonehenge located in the middle of sheeps on a hill with nice sunset… nice unexpected experience. Darkness come soon after that but we still drove until Hastings.

Hastings located in Hawks Bay area which is famous about its wines. We were not lucky this time because it was a of public holiday (Easter Monday) and all of those wineries we found were closed. Chocolate factory was open but we were only customers and the price of their chocolate was high. Milla still bought small piece of chocolate and liked it. From Hastings we drove to its neighbour city Napier. The Art Deco capital of the world, Napier, was lovely, beautiful city. Quite small city center was full of Art Deco styled buildings. We walked in the city a couple of hours and liked it very much. There were a lot of tourists so we decided to drive further. We drove again along narrow, winding roads in beautiful New Zealands forests and mountains and we managed to reach the Rotorua just before darkness.

Järviä, jäätiköitä, vuoria ja vuoristoteitä

Aamulla kello soi jo 5.30 ja ulkona meidän epäonneksemme satoi. Matka pimeässä kohti vuonoja sai alkaa. Aika hiljaista oli tiellä, koko 120 kilometrin matkan aikana näimme vain muutaman vastaantulevan auton, mutta saapuessamme Milford Soundin parkkipaikalle emme olleet ainoat, vaan paikalla oli jo porukkaa melko runsaslukuisesti. Ajomatkamme alkuosa meni pimeässä, mutta auringon noustessa pääsimme ihailemaan huikeita maisemia. Oikeastaan allekirjoittanut ei uskaltanut pieniä vilkaisuja lukuun ottamatta irrottaa katsettaan tiestä, sillä harvoin sitä tulee ajeltua niin mutkaisilla ja kapeilla vuoristoteillä tai lasketeltua yli kymmenen kilometrin alamäkiä. Milford Soundiin ajaessa joutuu ajamaan tunnelin noin 1300metriä pitkän tunnelin läpi ja olipa huikeaa huomata jälleen kerran, miten vuoret voivat vaikuttaa säähän niin radikaalisti. Tunneliin sukelsimme pilvisessä ja sateisessa säässä ja sieltä putkahdimme ulos puolipilviseen satamattomaan säähän. Hetken päästä näimme jo auringon pilkistävänkin. Voi että, miten fiilis kohosi tuolla hetkellä, me pääsimme vuonoristeilylle hienossa säässä, huisaa… Risteily sitten, miten sitä oikein kuvaisi sanoin… se oli edellisen himpun verran pidemmän risteilyn risteilyisäntää lainaten ABSOLUTELY FANTASTIC. Minä olin varautunut tuuleen ja sateeseen, joten nyt luultua paremmassa säässä seistä törrötin laivan kokassa tiiraamassa maisemia kovasta tuulesta (ei siis satanut!!!!) huolimatta koko kahden tunnin ajan. Mielettömiä postikorttimaisemia, huikeen jylhiä vuoria vuonon molemmin puolin ja muutamia vesiputouksia, kymmenittäin hylkeitä, Tasmanian meri vuonon päässä= kymmenittäin valokuvia ja täydellistä kauneutta koko 49 dollarin edestä. Kyllä vaan luonnon kauneuden ihaileminen tekee ihmismielellä hyvää!!!!

Meidän risteilyalus Milford Soundilla

Milford Sound

Kalliolla liikkui jotain…

Kymmenittäin hylkeitä…

 

Vuonosta löytyi useita isoja vesiputouksia

Vesiputouksen alla

 

Leveä hymy huulilla ajelimme takaisin Te Anouhin edelleen upeissa maisemissa, pää pyörien ja henkeä haukkoen. Matkalla tosin näimme onnettomuuden, jossa aasialainen turistiryhmä oli ajanut oman pikkubussinsa outoon kylkiasentoon kahden suuren puun väliin. Liukkaat, mutkaiset tiet voivat olla kyllä kohtalokkaita. Me olemme kyllä noudattaneet nopeusrajoituksia tai oikeastaan olemme ajaneet alinopeutta ja muutenkin koittaneet vältellä kaikkia riskejä. Vaikka täällä Uudessa- Seelannissa liikennettä on melko vähän edelleen vasemmalla ajaminen pitää meidät valppaina. Te Anousta jatkoimme vihreiden peltojen ja kukkuloiden välissä kiemurtelevia teitä pitkin kohti Queenstownia. Matkalla pilvet lähestyivät maanpintaa ja sade alkoi, joten päätimme pienen spekuloinnin jälkeen skipata Queenstownin, Uuden- Seelannin extreme- urheilun mekan ja suunnata suoraan Lake Wanakalle. Queenstownissa meitä olisi kiinnostanut oikeastaan sen hieno sijainti järven rannassa ja näköala läheiseltä vuorelta kaupunkiin (jonne olisi päässyt gondoli-hissillä), mutta sade ja sumu haittasi molempia mielenkiinnon kohteita. Sadetta oli luvattu alueelle seuraaviksi päiviksi myös, joten ajatus Queenstownista ja sen turistimassoista (olimme tosiaan kuulleet, että Queenstown on Etelä- Saaren suurin ja suosituin turistikohde) ei tässä säässä kiinnostanut.

Uudessa- Seelannissa on paljon yksikaistaisia siltoja

Lake Wakatipu

Lake Wanakaan johtava tie oli yllättäen kaunis ja sen varrelta löytyi paljon viinitiloja. Ajoimme kuitenkin suoraan Wanakalle, sillä pimeässä ajaminen täällä näillä teillä ei houkutellut meistä kumpaakaan. Wanaka vaikutti kivalta pieneltä ja kauniilta kylältä vuorien reunustaman järven rannalla eli taaskaan maisemasta ei voinut valittaa. Nappasimme valmisruokaa kyliltä ja siirryimme nauttimaan sitä leirialueelle. Ruokailun jälkeen nautimme leirialueen muista ilmaisista eduista eli ilmaisesta porealtaasta ja saunasta (joka oli kylmä suomalaisesta kiukaasta huolimatta) sekä ilmaisesta langattomasta internetistä. Olipa hassua skypettää videopuhelu pimeästä autostamme makuu-asennosta.

Aamusella suuntasimme Wanakassa sijaitsevaan Puzzle Worldiin. Sieltä löytyy 5 erikoista illuusiohuonetta ja suuren suuri labyrintti, josta silmin nähden nauttivat paikalla olleet aikuiset huomattavasti enemmän kuin lapsivierailijat. Idea labyrintissä oli löytää sen 4 nurkkaa ja nurkissa olleet eriväriset tornit ja niiden löytämisen jälkeen piti löytää vielä ulos. Milla löysi kaikki tornit nopeasti, mutta pähkäsi ulospääsyä pitkään. Meikä vaelteli puoliunessa aluksi samoja reittejä useasti ja löysi tornit huomattavasti hitaammin. Ulos löysin vähän kuin vahingossa, sillä satuin seuraamaan sillalta Millan kulkua kohti ulosmenoporttia ja satuin muistamaan käyneeni exit- portilla jo pariin otteeseen. Labyrintti oli meistä molemmista kuitenkin oikein kiva paikka. Myös sisältä löytyneet illuusio huoneet olivat kiehtovia, mutta niiden yksityiskohtia en paljasta, sillä ne kannattaa jokaisen tulla kokemaan itse. Lisäksi aulasta löytyi kahvila, jonka jokaisesta pöydästä löytyi useampia ongelmanratkaisupelejä ja vimpaimia.

Wanaka ja aikuisten huvipuisto Puzzling World

Labyrintti

Muutaman tunnin jälkeen suuntasimme kuitenkin takaisin maantielle, sillä halusimme päästä meren rantaan Uuden- Seelannin länsi- rannalle. Ajoimme jälleen kerran huikean kauniissa järvi ja vuori maisemissa pitkiä pätkiä, välillä kuskia vaihtaen. Kuskin pitää siis kytätä tietä ja keskittyä ajamiseen, joten tasapuolisuuden nimissä vaihdamme kuskia usein, jotta kumpikin pääsee ihailemaan maisemia omalla vuorollaan. Ajoa tuli tällekin päivälle reilusti, sillä kenttälounaalla päätimme koittaa ajaa Franz Josefin jäätikön läheiseen kylään. Sieltä löytyisi nimittäin jälleen kerran hot poolsit, joissa lilluminen houkuttelisi taas kovasti. No taidamme olla päättäväistä porukkaa, sillä vähän ennen seitsemää saavuimme Franz Josefin kylään ja noin puolen tunnin päästä saapumisesta lilluimme jo kuumissa altaissa. Kuuma kylpy kyllä rentouttaa mukavasti ja helpottaa unen saapumista. Taaskaan sade ei haitannut viihtymistä.

Lounastauko näkymä Etelä- Saaren alpeille….

Kuumat altaat Franz Josefilla

Maorin kielellä Uusi Seelanti eli tarkoitta pitkän, valkoisen pilven maata. Tänään näimme tuon pilven koko päivänä ajan ajellessamme Franz Josefin jäätikkökylästä kohti Greymouthia. Aamulla onneksi tuo pilvi pysyi vielä yhtenäisenä ja täysin taivaalla, sillä reippailimme aamulenkiksi Franz Josefin jäätikön viralliselle katselupaikalle. Itse jäätikölle ei enää pääse kävelemään alhaaltapäin maata pitkin vaan turisteille on aidattu tiirailualue noin 500metrin päähän jäätiköstä. Mikäli haluaa jäätikölle kävelemään, joutuu turvautumaan kohtuullisen kalliisiin helikopteri- jäätikkövaellus- retkiin. Meitä tuollainen extreme ei kiinnostanut, mutta puolentoistatunnin kävely kauniissa luonnossa oli oikein nautittavaa.

Franz Josefin jäätikkö

Vaelluksen jälkeen sanoimme heipat jäätiköiden maalle ja lähdimme ajelemaan kohti Hokitikaa ja Greymouthia. Tienvierustat olivat eilen illalla vaihtuneet lammaskukkuloista sademetsämäisesti rönsyileviin metsiin. Aamun karut ja jylhät jäätikkövuoristot olivat vain muutaman kilometrin päässä sademetsistä, mikä tuntui ihan hassulta. Vaikka maisemat vaihtuivatkin päivän aikana jäätiköstä sademetsiin, jäätikköjokiin ja meren rantamaisemiin ne säilyivät uskomattoman kauniina koko päivän. Uuden- Seelannin luonto on kovin vaihtelevaa ja sanoin kuvaamattoman kaunista. Autoillessa kuvia voisi pysähtyä ottamaan muutaman minuutin välein, mutta jotta matka etenisi on pakko välillä hillitä kuvaamista. Viimeisen kahden päivän aikana on ilma ollut melkoisen epävakainen, mutta edes sade ei rumenna maisemia, vaan näistä maisemista nauttii meikäläinen täysin siemauksin pilvistä tai sateesta huolimatta.

Hokitikasta teimme pienen noin 70 kilometrin lenkin päätieltä Hokitika Gorgeen katsomaan hienoa riippusiltaa, jonka alla kiemurtelee turkoosi joki. Milla hieman epäili kohteen kiinnostavuutta sateen hakatessa auton tuulilasiin ajaessamme keskellä lehmähakoja pitkin pientä maalaistietä (jolla muuten taas olisi saanut ajaa 100km tunnissa). Viimeiset kolme kilometriä köröttelimme päälystämätöntä tietä. Sain kuitenkin houkuteltua Millankin noin 10 minuutin kävelymatkan päähän sillalle ja eipä tuo valittanut maisemista. Teistä jokainen voi itse miettiä kuvien perusteella kannattiko tuo miltei puolentoista tunnin poikkeama, mutta mina tykkäsin ihan täysillä. Takaisintulomatkalla pääsimme vielä ihailemaan lehmien vaellusta laitumelta tien poikki toiselle laitumelle sekä aivan huikean isoja, värikkäitä ja hienoja hortensiapuskia (Ritu sun olisi pitänyt nähdä ne!!!!).

Hokitika Rodge ja riippusilta

Lehmiä vaelluksella

Päivän viimeinen kohteena olivat Punakaikin kuuluisat ”lettukalliot” eli Pancake Rocksit. Nuo merenrannasta löytyvät erikoisen näköiset kalkkikivimuodostelmat näyttävät erikoisen kulumisen tuloksena lettukasoilta. Kalliomudostelmille johtaa helppokulkuinen asfaltoitu kävelytie, joten ne saavuttaa helposti. Sade jatkui vierailumme aikana, mutta nuo kivimuodostelmat olivat kyllä hienon näköisiä sateessakin. Pitkä ajopäivä sadevaatteissa ja lähestyvä pimeys sai meidät palaamaan lähimpään isompaan kaupunkiin Greymounthiin ja sortumaan Dominon pizzaillalliseen. Illan blogikirjoittelun jälkeen nukahdimme sateen ropistessa ison vesilätäkön keskelle tyytyväisenä kaikkeen päivän aikana näkemäämme.

Pancakes Rocks

Seuraavana aamuna vesilätäkkö oli kadonnut, mutta ilma vaikutti kuitenkin melko epävakaiselta. Ajelimme rauhassa läheiseen supermarkettiin, josta lounashankintojen jälkeen olimme taas tien päällä. Tällä kertaa käänsimme nokan kohti Arthurs Passin vuoristotietä. Taas pääsimme ajelemaan vuoristojen huikeisiin maisemiin ja vaikka pilvet roikkuivat matalalla ja osan matkan sateli, nämä maisemat ovat silti itseäni toistaen uskomattoman jylhät ja kauniit. Näistä maisemista kirjoittaminen on ihan hassua, koska niiden kuvaileminen on aivan mahdotonta. Lounas nautittiin kauniissa järvenrantaparkissa vuorien huippujen itäpuolella. Sen voimalla ajelimme Christchurhiin, shoppailtiin vähän matkalla ja saavuttiin hotelli Matleenaan ennen illallisaikaa valmistamaan meille maittavaa meksikolaista illallista. Matleenan ja Ice- koiran luona on mielettömän kotoisaa ja mukavaa. Ilta meni höpötellessä, pyykätessä, suomalaista viihdettä tietsikalta töllätessä ja ennen kaikkea nauraessa. Naurussa on kyllä joitain ihmeellisiä onnellisuuden hippuja, sillä kunnon nauraminen relaa hyvin, käy ihan terapiasta, väitän mä!!!!

Arthurs Pass

Lounaspaikka Arthurs Passin huudeilla

Matleenan luona vierähti muutama päivä taas syysmyrskyä ja sadetta paossa. Keskiviikkona teimme yhdessä kokopäiväreissun Hamner Springsiin ja sen kuumille altaille. Ihana pieni kylä, isot kuumat altaat ja mikä parasta vuokrattava SAUNA! Kyllä teki hyvää! Kiirastorstaina nautiskelimme rennosta metsäkävelystä, taivaallisesta kaakaosta She- suklaapuodissa ja uunilohi illallisesta. Lisäksi istutimme pääsiäisen kunniaksi uutta nurmea Matleenan pihalle. Todellinen syy istutushommille oli Matleenan vuokrasopimuksen loppuminen ja Ice- koiran aikaansaamat nurmikkovauriot. Illalla myrsky hurjistui, joten meidät oli helppo houkutella jäämään lisäpäiväksi Matleenan ja Icen residenssiin.

Rairuohoa istuttamaan…

We woke up early at 5.30 in next morning and drove winding mountain road with a very steep uphills and long steep downhills mostly in the dark and in the rain. Sun rised after seven and we realised how beautiful mountains we were driving around. The weather came better after a long tunnel and when we reached Milford Sound sport it was only partly cloudy and we saw some sun also. The cruise was AWESOME, so beautiful nature, water falls, mountais some seals = two hours in heaven!!! Highly recommended!!!! After that experienced we had a wonderful drive back to Te Anou. Because weather was not so good we decided to continue our driving and before dark we came to Lake Wanaka.

Lake Wanaka was another small village beside beautiful bright turqouse clored lake in the middle of great mountains and a place where you could easily spend a week or two. We spent one night and next morning we visited in Puzzling World which was like amusement park for adults. There was big labyrint and it took some time (about 45minutes) to find all four towers in the corners of the labyrint and also your way out from it. It was real fun! There were five immagination room inside of the building and we both liked them too. After few huors in Puzzling world we were on a road again. We drove in very beautiful landscape throught the mountains to the West Coast and followed the shore line to the ”Glacier Country”. We ended to village called Franz Joseph and spent a night there next to nice hot pools area which we of course has to tested.

Next morning it did not rain so we decided to walk to the Glacier lookout. It was nice 1,5 hour walk first in the forrest but mostly in the ground of dried river. Glacier looked nice but the 5 years old pictures about it shows how much smaller it is now than then. It is quite scarry how the nature changes and we can do anything about it. After walk we started to drive again. In place called Hokitika we took a scenic drive through the countryside to Hokitika Gorge and checked nice swingbridge and a beautiful river underneath it. Beautiful spot again in the middle of nowhere! After Hokitika we managed to drive to the Punakaiki and see also famous ”Pancake Rocks” made by special kind of erosio. After three different nature wonders in 8 hours and driving in the rain we were ready to have a take away pizza as a dinner and found a place near to had a good sleep. And that we did and enjoyed it a lot!!!!

Next morning the weather was cloudy again so we started to drive again. We drove through the beatiful and famous mountain road called Arthurs Pas. The sceneries were again amazing even clouds were hanging low and it rained some parts of our journey. This sceneries are so great despite the rain. In Christchurch we managed to find our friend Matleena’s house quite easily. We had a so nice evening together again. Good mexican dinner and good laughs what else you can hope for a night!

Totuttelua karavaanarieloon Christchurchistä Te Anouhin

Keskiviikko aamu alkoi jännissä merkeissä autoa startatessa. Tyhjentynyt akku sai Matleenan autolta hieman jelppiä ja hyrähti käyntiin. Matleenan luota suuntasimme vielä Spaceshipin toimistolle uuden akun vaihtoon ennen matkaa Lake Tekapolle. Lake Tekapo sijaitsee hyvän matkan päässä Christchurhista eli ajomatkaa ekalle päivällä ei tullut lliikaa. Matkan varrelle jäi monia kyliä, ihania vihreitä peltoja, niittyjä ja kukkuloita sekä tuhansia lampaita. Ensimmäiseltä ajopäivältä ihmetyksen aiheiksi nousi vihreän tuhannet eri sävyt ruskan keskellä ja nopeusrajoitukset. Melkoisen pienillä ja mutkaisillakin teillä saa täällä ajaa 100km/h. Kylään saavuttaessa nopeus pitää toki laskea 50km/h tai 70km/h, mutta heti kun kylä loppuu, saa taas päästellä satasta.

Ensimmäiset vuorimaisemat matkalla Lake Tekapolle

Lisää vuoria samoilta seuduilta

Lake Tekapon idylliseen kylään saavuimme viiden jälkeen ja noin viidessä minuutissa oli koko kylän nähtävyydet ja tarjonta katsastettu. Kauniin turkoosi järvi ei aivan pilvisen sään vuoksi päässyt oikeuksiinsa, mutta jylhät järveä reunustaneet vuoret tekivät maisemasta kuitenkin kovin juhlavan. Kylän toiselta reunalta löytyivät muistomerkki paimenkoirille ja vanha, pieni ja kaunis kirkko järven rannalta. Kirkon edessä poseerasi sekä oikealle valokuvaajalle että paikalle pelmahtaneelle japanilaisturistiryhmälle aasialainen hääpari, jonka morsian värjötteli hieman lasittunut hymy huulillaan melkoisessa tuulessa.

Ruskaa Lake Tekapon rannalla

Tekapo järvi

Kylän päänähtävyys pienen pieni kirkko

Kunnianosoitus kaikille Uuden- Seelannin paimenkoirille

Kylän toiselta reunalta puolestaan löytyi leirintäalue ja hot poolsit eli kuumat uima-altaat. Majoituimme ja valmistimme pikaisen päivällisen, jonka nautimme kauniissa järvimaisemassa ulkona syöden. Paikalliset sorsat koittivat päästä jaolle hanakasti. Niistä rohkein jopa niin hanakasti, että uhmasi kohtaloaan lennähtäen suoraan pöydän päällä olleelle paistinpannulle. Tapahtuman johdosta kaivoimme esiin sorsien varalle ensimmäistä kertaa kävelysauvat. Ruokarauha palasi, tosin se vaati ajoittaista sauvalla uhkaavasti sorsien suuntaan huitomista. Mahtoi meidän ruokailu näyttää hauskalta muiden silmiin. Ruokailun jälkeen siirryimme lillumaan ja rentoutumaan kuumiin altaisiin. Illan pimeys, hiljaisuus ja höyryävät altaat, mitäs sitä voisi enempää pyytää. Ihana rentous saavutti meidät ja uni tuli lillumisen jälkeen helposti ja äkkiä.

Aamulla käänsimme auton nokan jo varhain kohti Dunedinin kaupunkia. Matkalla nautimme suomalaisen kenttälounaan meren rannalla levähdyspaikalla. Listalta löytyi hernekeittoa ja ruisleipää, jotka maistuivatkin tosi hyviltä.

Suomalaista lounasta

Saavuimme Dunediniin selvittyämme pitkistä ylä- ja alamäistä noin puoli yhden maissa ja ensimmäisenä suuntasimme Uuden- Seelannin Fazerilaan eli Cadburyn tehtaalle. Täällä kierrokselle ihan tehtaan sisälle saakka katselemaan suklaan valmistusta pääsee maksettuaan 22 dollaria. Kierrokseen kuuluu muutamia maistiaisia, opaskierros tehtaalla ja lopuksi pääsimme näkemään oikean suklaaputouksen. Seistä törrötimme suuressa lieriön mallisessa säiliössä ja silmiemme edestä putosi juoksevaa suklaata satoja litroja. Melko hienon näköistä, mutta ainakin minun mielestäni täydellistä suklaan väärinkäyttöä.

Cadburyn suklaatehtaan tunnusvärinä on violetti

Suklaatehtaalta käppäilimme turisti-infolle ja sen jälkeen kaupan kautta autolle. Ajelimme mutkaista rantatietä Otagon- niemimaalle Portobello- nimiseen kylään yöpymään. Pikaisen päivällisen jälkeen ajelimme vielä niemen kärkeen Albatrossi- keskukseen seuraamaan sinipingviinien rantautumista. Paikalla piti olla ennen hämärän tuloa, tänään klo 18.15 (mikäli meinaa mennä muina vuodenaikoina seurailemaan pingviinien maihinnousua, kannattaa tarkistaa retken alkamisaika keskuksesta). Pingviiniretki oli tosi kiva. Oppaan nopean pienen esittelyn jälkeen siirryimme rantaan rakennetulle katseluterassille odottelemaan pimeyttä. Katseluterassilla piti olla hiljaa ja valokuvatakin sai vain ilman salamavaloa. Tästä syystä kuvista tuli ilman jalustaa kovin epätarkkoja. Pimeyden laskeuduttua merestä alkoi putkahdella pieniä pingviiniparvia. Parvet olivat pieniä yhtä parvea lukuun ottamatta, mutta niin olivat myös pingviinit. Kyseessä on nimittäin maailman pienin pingviini lajike. Rannalta pingviinit pomppivat kivikon läpi mäen rinnettä meidän ohitsemme omille pesilleen. Sitä viipotusta oli kyllä hauska seurata. Pomppivat ja poukkoilevat pingviinit ovat kyllä kovin söpöjä ja sympaattisia otuksia. Pingviinejä rantautui 42 kappaletta sinä iltana. Oppaiden mukaan niiden määrä vaihtelee paljonkin eri iltoina. Kaksi iltaa aikaisemmin pingviinejä oli rantautunut 52 ja edellisenä iltana vain 30 yksilöä.

Pingviinien odottelua tuulisella rannalla talvitamineissa

Samassa paikassa

Hämärä laskeutuu…

Pingviiniparvi rantautuu…

PIngviinipariskunta….

Pingviini- polo

 

Perjantaina aamiaisen jälkeen ajelimme läheiselle Allanin rannalle tiirailemaan merileijonia. Aluksi näytti siltä, että olimme saapuneet yksinäiselle autiolle rannalle ja kaikkialla näytti olevan hiljaista ja liikkumatonta kuohuvaa merta lukuun ottamatta. Rannasta löytyivät kuitenkin tuoreet jalanjäljet, joita lähdimme seuraamaan. Kalliot kierrettyämme löysimme ensin jalanjälkien luojat, 3 nuoren miehen porukan, jotka kertoivat meille olevamme oikealla tiellä. Seuraavan kallion kierrettyämme näimme kaksi merileijonaa makoilemassa raukeina rannalla. Rannalle saavuttaessa olimme lukeneet ohjeet bongailulle ja niissä varoitettiin menemästä kymmentä metriä lähemmäksi merileijonia. Toinen leijonista makaili kallioisessa välikössä ennen suurempaa rantaa ja sulki meiltä kulun isommalle rannalle. Tuon merileijonan näimme hyvin ja oikein läheltä. Kauempana isolla rannalla makoili ja meitä mulkoili isompi yksilö. Ehkä oli hyvä, ettemme päässeet isolle rannalle lähemmäksi tuota toista merileijonaa. Otagon niemimaa oli todella kaunista seutua ja sen koluamiseen olisi mennyt useita päiviä, mutta meitä kiehtoi jo ajatus Milford Soundista ja sen vuonoista. Albatrossit ja keltasilmäpingviinit jäivät näkemättä seuraavaan kertaan meidän lähtiessä huristelemaan kohti Te Anoun kylää. Matkalla sinne näimme taas kauniita kukkuloita, paljon rauhoittavaa vihreyttä ja tietenkin lampaita.

 

Allanin rannalla merileijonia etsimässä

Ensimmäinen bongaus

Vähän suurempi yksilö tähyili meitä kauempaa

Nousuvesi pakotti meidät palaamaan autolle nopeasti

Rannan asukkeja

Matkalla Te Anouhin

Kaksi tipua Te Anoussa

Te Anoussa kävimme ensitöiksemme varaamassa meille vuonoristeilyt Milford Soundille seuraavaksi aamuksi, vaikka säätiedotteen mukaan varmuutta hienosta aurinkoisesta säästä ei meille luvattu. Testasimme myös maksulliset yhden dollarin vessat, tankkasimme auton ja kävimme ostoksilla paikallisessa supermarketissa. Leiriydyimme paikalliselle leirintäalueelle ja Milla loihti meille maukkaan pihvi-illallisen keittiössä. Milla valittiin suljetulla lappuäänestyksellä meidän porukan ravitsemus/keittiöpäälliköksi ja voin kyllä todeta tässä, että valinta ei mennyt pieleen. Ruokailun jälkeen vetäydyimme viihtyisään neljän neliön yksiöömme, sillä aamulla olisi vuorossa aikainen herätys ja yli kahden tunnin ajo mutkaista vuoristotietä Milford Soundiin.

 

Wednesday morning started with exciting feelings because battery of our rented car was empty (we noticed that already in tuesday evening). We were not sure could we re-start it with a little help from Matleenas car but we hoped that. We were lucky and we managed to do so with first time we tried and soon we were heading to Spaceship office (which is our car rental office). They changed our battery quickly and we started our way to Lake Tekapo soon after that. The way to Lake Tekapo was easy, good start for our journey. On our first day we saw right away beautiful landscapes lots of green hills with thousands of lambs. The nature of New Zealand is totally green and the variation of the different kind of greens is amazing. You could stop every 5 minutes to take photographs. It feels like driving in the middle of fairytale.

 

Lake Tekapo is a tiny village beside a turqouse lake with beautiful mountains around it. The main sights in Lake Tekapo village are a small Church of the Good Shepherd and and bronze statue of a New Zealand Collie Sheepdog next to the lake. We found a camping place with a good wiev to the lake so we had a nice dinner out. After dinner we went to the hot outdoor pools and it was a best way to end our first camping day.

 

Next morning we woke up easly and drove to Dunedin. First we visited in a Candbury chocolate factory. We made a tour inside the factory, had some tasting and saw a chocolate fall (which I think is huge misuse what comes for chocolate). We walked a little in the city and then we drove to Otago penisula which located in front of Dunedin. The hole Otago peninsula looked beautiful small way along the winding seaside, tiny villages and lots of quiet beachess with wildlife. We stayed in Portobello village and drove before dark to the end of the peninsula to the Royal Albatross Center to see small blue penguins land on shore. Penguins spend a day fishing in the sea and just after dark they come to the shore and walk and jump to their nests. We stand quiet next to their route and it was so nice and to watch their walking.

 

Next morning we went to the nearest beach to see sea lions. The beach looked quiet but we followed footsteps and saw a two sea lions. We read before that it is not safe to go nearer than 10 meters to sea lions so we did not go futher. After sea lions we continue our journey and headed to Te Anou. We drove hole day between beuatiful landscapes and managed to reach the Te Anou before they close the visitor center. We bought a cruises in famous Milford Sounds early in the next morning and spent a night in camping place near the Te Anou.

 

Kovia kokenut Christchurch

Viimeisenä Fijin iltana olimme jo hieman saaneet vihiä siitä, että lentomme Aucklandiin saattaisi olla myöhässä. Mutta koska eri lähteissä oli hieman eri tietoja emmekä olleet saaneet lentoyhtiöltä mitään vahvistusta asiaan, lähdimme viiden aikaan aamulla lentokentälle. Olimme siellä kuuden jälkeen kuullaksemme, että lentomme lähtisikin vasta puoli kahdelta… Olimme joka tapauksessa hieman närkästyneitä lentoyhtiön toimintaan sen suhteen, ettei meille oltu ilmoitettu asiasta ollenkaan. Syynä oli kuulemma se, että lensimme Qantasin lipulla ja operoivana yhtiönä taas oli Fiji Airways. Selitys oli hieman outo ja sanoimme myös sen. Virkailija heltyi kuitenkin sen verran, että varasi meille huoneen viereisestä hotellista. Pääsimme sinne aamiaiselle ja nukkumaan muutamaksi tunniksi. Saimme myös vaihdettua lentomme Aucklandista Christchurchiin myöhemmäksi.

Puoli yhdentoista jälkeen illalla vihdoin ja viimein saavuimme Christchurchiin, jossa meitä oli vastassa veljeni kaveri Matleena, joka tällä hetkellä asuu ja työskentelee kaupungissa. Emme olleet aikaisemmin nähneet toisiamme, mutta tulimme ihan hyvin juttuun heti alusta alkaen. Ajoimme Matleenan talolle, jossa olimme myös pari yötä. Talolta oli matkaa rannalle vain pari sataa metriä ja koska seuraavana aamuna ilma oli suotuisa, lähdimme mukaan ulkoiluttamaan Matleenan Ice-koiraa. Oli aika mukavat olosuhteet kävelylle. Vaikkakin minulle paluu viileämpiin olosuhteisiin oli pienoinen shokki. Sanna nautti, mutta minä pidän enemmän lämpöisestä. Lämpötilat Christchurchissa pyörivät 10-15 asteen paikkeilla. Hrr! Syötyämme suomalaisen aamiaisen oikean ruisleivän kera, lähdimme käymään Christchurcin keskustassa.

Rantamaisemaa

Matleena ja Ice

Täällä on syksy

Olen ollut Christchurchissa helmikuussa 2006. Kaupunki oli ihastuttavan vihreä kauniine puistoineen ja postikorttimaisemineen. Se oli hyvin englantilaistyylinen ja ehdottomasti yksi kauneimmista kaupungeista, joissa olen vieraillut. 22.2.2011 muutti kaiken. Raju maanjäristys ravisutti kaupunki saaden aikaan valtavaa tuhoa. 185 ihmistä menetti henkensä ja jopa kymmenet tuhannet kotinsa. Joka puolella kaupunkia on edelleen nähtävissä tuhon jäljet. Ydinkeskusta on kuin aavekaupunki. Osa rakennuksista on jo purettu, osa odottaa vakuutusyhtiöiden päätöksiä. Rakennustyömaita on joka puolella, samoin tietöitä. Osa lähiöiden asuinalueista on saanut purkutuomiot ja osalle alueista on langetettu myös pysyvät rakennuskiellot. Ihmiset ovat aikamoisissa velkaloukuissa, koska vakuutusyhtiöiden päätöksissä kestää ja jossakin pitää kuitenkin asua. Entiseen verrattuna koko kaupunki on melkoisen surullinen näky. Ehkä kymmenen vuoden kuluttua se alkaa taas näyttämään nätiltä ja saa takaisin entisen charminsa ja loistonsa.

Christchurchin katedraali ennen…

ja nyt

Sama katedraali toisesta kulmasta

Keskusaukio ennen…

ja nyt

Aukio toimi myös tapahtumien keskipisteenä

Nyt paikalla oli vain muutama ihminen ja isot työmaat

Sisäänkäynti katedraalin työmaalle

 

Kaupat ja kahvilat entisaikoina….

Nykyään tilalla on konteista rakennettu Re-start Mall

Seuraavana päivänä kävimme noutamassa automme, joka olisi myös kotimme seuraavan kolmen viikon ajan. Olimme vuokranneet Rockett-asuntoauton. Tai varsinaisesti se ei ole asuntoauto, vaan tila-auto, johon on tehty nukkumatilat. Kyseisellä firmalla on kahdenlaisia autoja, Spaceshippejä, jotka ovat uudempaa mallia, sekä näitä vanhempia Rocketteja. Meidän automme oli vuoden 1994 Toyota nimeltä Laika. Autolla oli venäläinen nimi eikä auton laatukaan paljon poikennut kyseisestä maasta. Kypsään ikään ehtineellä autolla oli takana kilometrejä jo reilut 400 000 ja jossain vaiheessa elämäänsä se on joutunut ilmeisesti aikamoiseen meteoriittisateeseen, sen verran lommoilla se oli. No, ei ainakaan tarvitse pelätä auton naarmuuntumista… Suhteellisen karusta ulkomuodosta huolimatta sisusta on ihan toimiva kokonaisuus. Sänkyn alla on suuret säilytystilat, jonne rinkkammekin sujahtivat ihan kevyesti. Lisäksi auton mukana tuli keittiövarustusta astiastosta pannuihin, kaasulla toimiva keittolelykin tuli mukana. Lisäksi olimme varanneet talvipaketin, jonka mukana tuli lämmitin. Sänkykin on tilava ja siinä on mukava nukkua.

Ajelimme takaisin Matleenan luokse ja pakkasimme tavaramme autoon. Operaatio kesti ehkä puolisen tuntia ja kun sen jälkeen yritimme startata autoa uudelleen siirtääksemme sitä, moottori ei inahtanutkaan…. Hetken ihmeteltyämme huomasimme, että valot olivat jääneet päälle ja akku oli sen seurauksena tyhjä. Hienoa! Alkoi kuitenkin olla jo sen verran myöhä ja pimeää, joten päätimme siirtää käynnistysyritykset aamulle ja lähdimme sen sijaan kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita karavaanarielämää varten. Tarkoituksena on myös siis tehdä ruokaa itse mahdollisuuksien mukaan tulevien viikkojen aikana.

Seuraavana aamuna aloimme uudemman kerran kokeilemaan auton käynnistämistä, mutta tulos oli edelleen sama eli mitään ei tapahtunut. Onneksi Matleenalla oli käynnistyskaapelit ja niiden avulla saimme herätettyä auton henkiin! Jee!!! Eli matka saattoi siis alkaa. Ensimmäisenä kohteena oli autovuokraamo, jossa autoomme vaihdettiin uusi akku. Matka sinnekin oli hieman kivikkoinen. Meidän piti kääntyä oikeastaan vain yhdessä kohdassa matkalla sinne ja onnistuimme tietenkin valitsemaan väärän tien. Saimme siis kaupanpäällisenä pienen kiertoajelun. Alkumme karavaanareina ei ollut kovin lupaavan kuuloinen, mutta toivottavasti jatkossa hommat sujuvat hieman mallikkaammin!

Tekohengitystä autolle

Valmiina matkaan!

 

When we headed to Nadi airport early (5 a.m.) Sunday morning, we had a slight hint that our flight might be delayed. But we didn’t got any confirmation from airline so we weren’t sure. At the airport we were told our flight would leave 1.30 pm. We weren’t so happy to way airline has informed us, or actually not informed. The explanation was that we had Qantas tickets and flight was operated by Fiji Airways. So it wasn’t their job to inform us… Anyway the airline officer booked a room for us from the near hotel. There we could have breakfast and sleep few hours. We also were able to change our flight from Auckland to Christchurch.

Finally after 10.30 pm we landed to Christchurch airport, where we met my brother’s finnish friend Matleena who lived there. We drove to Matleena’s place where we stayed couple of nights. Although we had never met before we get along well.
Next morning we went to the beach walk with Matleena and her dog Ice. After staying long time in warm countries New Zealand felt quite cold (for me, Sanna was fine) and you had to wear long sleeves and jeans to keep warm. However it nice to walk on the beach. After breakfast (real rye bread!!!) we drove to Christchurch city center.

I have visited Christchurch in February 2006 and I thought it was one of the beautiest cities I’ve ever visited. It was so green and photographic with very strong english influence. February 22nd 2011 chanced everything. A huge earthquake shaked Christchurch with catastrophic consequenses. 185 people died and tens of thousands lost their homes. After three years the city is still like a ghost town. Some of the damaged buildings are already teared down, some ruins still waiting permit from insurance companies. There are road works all over Christchurch. Actually the hole city is a huge construction site. Maybe in ten years it’ll look nice city again. Now it mainly looks very sad place with very sad history. Hope it’s gonna get it’s old days glory back in the future.

Next day we picked up our car. We had rented a Rocket campervan and it’d be our home for next 3 weeks. Our car was called Laika. Beside it had a russian name, it also looked russian car. It was 1996 Toyota with 400 000 plus kilometres behind and from outside it looked like beeing hit by meteorites. However from inside it was quite practical. All our luggage found easily their places in the car. Under the bed there is a lot of room to keep your stuff. And the bed itself was quite big and comfortable. We also had cooking gears and as an extra we had a heater. So we will be true campers preparing our food and sleeping in the van. Only problem is that forecast is not so promising…!

After we picked up the car we drove back to Matleena’s and carried our bags in to the van. It took about half an hour. After that we tried to start the car again, but nothing happened… We had left the lights on and battery was empty. Great! It was already late and dark, so we went to supermarket for grosery shopping and desided to try to start the car in the morning.

In the morning the situation was still the same, that is battery was dead. Fortunately Matleena had re-start cables, so we tried jump start the car. And we succeed!!! However we drove the car back to the rentals and they chanced the new battery to the car. On our way there we, of course, took a wrong road and had a extra sightseeing. Our beginning as a campers was not so bright. Let’s hope the rest of it goes little bit smoother!

Hintaesimerkkejä
1 NZD = 0,63 €
Rockett asuntoauto vakuutuksineen 22 päivää 782 €
Bensalitra 91 oktaavinen 2,10-2,40 €/l
Yö paremmalla leirintäalueella (sähkötolppa) 35-45 NZD yö

 

 

 

Bula Fiji!

Brisbanesta lensimme Fijille, jonka pääsaarelle Viti Levulle oli kolmen tunnin lentomatka. Lensimme Nadiin, josta hotellin autonkuljettaja poimi meidät puoli kuuden aikaan aamulla bula-tervehdyksen saattelemana. Fijillä kello oli kaksi tuntia enemmän kuin Queenslandissä ja siitä syystä aurinko oli nousemassa meidän poistuessa kentältä. Koska olisimme Fijillä vain kolme yötä, olimme päättäneet pysyä vain pääsaarella emmekä lähteneet monien tapaan saarihyppelylle.

Majapaikkamme

Hotellimme rannalta kuvattuna

Tervetulolaulu

Olimme valinneet Tripadviserissa kovasti kehuja saaneen Bederra Beach Inn hotellin. Matka sinne kesti noin puolitoista tuntia. Vaikka sisäänkirjautumisaika oli vasta kahdelta ja oma huoneemme oli vielä varattuna, saimme kuitenkin huoneen myös väliajaksi ja pääsimme nukkumaan muutamaksi tunniksi. Sen jälkeen olo olikin ihan pirteä ja huoneemmekin jo valmis Tässä hienossa ja tilavassa huoneessa oli hyvä viettää reissumme puolivälin taittumista. Jo etukäteen olimme miettineet tämän Fijin olevan lepoloma ennen karavaanariarkea Uudessa-Seelannissa. Joten tarkoituksena oli lähinnä nauttia lämmöstä, uima-altaasta ja oleskelusta muuten vaan.

 

Olimme myös valinneet viihtyisän hotellin siitä syystä, että ilmat Fijillä tähän aikaan vuodesta voivat vielä olla sateisia, vaikkakin ollaan menossa kohti kuivaa kautta. Onneksi ilmat kuitenkin olivat melko suotuisat, joskin parina päivänä pilviset ja lauantaina välillä vähän satoikin. Mutta se ei haitannut. Hotellilta olisi myös saanut ilmaiseksi lainaksi snorklausvälineitä ja kajakkeja, mutta vuorovedet eivät ollet kovin suotuisat, ainakaan meidän unirytmillä.

Huoneemme oli oikeanpuolimmainen yläkerrassa

Uima-allas

Koska myös ruokailut hoidimme hotellillamme (lähellä ei ollut hirveästi mitään), emme käytännössä kolmeen päivään liikkuneen sataa metriä kauemmaksi huoneestamme. Olimme yllättyneitä myös siitä, että ruoan hinnat olivat todella kohtuullisia hotellin ravintolaksi. Ruoka ei ollut mitään ihmeellistä, keskinkertaista sanoisin. Viidestä kuuteen baarissa oli happy hour ja siellä kävimme iltaisin nauttimassa viiden euron drinksuja. Aika kului leppoisasti ja nautimme olostamme Ohjekirjassakin sanottiin, niin hotellissa oli kolme sääntöä, joita piti ehdottomasti noudattaa. Ne säännöt olivat relax, relax and relax. Niitä noudatimme orjallisesti!

Drinksut

Jalkahoidossa

After three hour flight from Brisbane, we arrived to Nadi. It is located in Fijis main island Viti Levu. Because theri is two hour time difference between Queensland an Fiji, it was already dawn when we got out of the airport We had booked in advance a transportation to our hotel, so the driver was waiting us there. We also had desided to stay only in main island and not to do any island hopping, which is very popular way to explore Fiji.

But we would stay there only three nights. Altought we had booked a quite nice hotel a couple hours drive away from airport. It had gotten very good reviews in Tripadviser. Because this time of the year the weather might be little unpredictable, we thought we’d have a good hotel at least. And it was The staff was very friendly and the athmosphere relaxed. When we arrived to hotel our room was still occupied, but had a spare room where could sleep few hours.

During the three days, we basically didn’t go further than 100 meters away from our room. Everything we needed was near. There was beach and pool. Hotel had a restaurant with very reasonable prises. The food was quite averige tough. There was also happy hour every night, so we had couple of drinks there every night. But this was our half way destination and a holiday before camping in New Zealand. And there was three rules in hotel book everyone had to obey, they were relax, relax and relax! And that’s what we did!

Hintaesimerkkejä
1 FDJ = 0,4 euroa
Pizza (riitti kahdelle) 21 FJD
Drinkin happy hour 10 FDJ
Cokis light tölkki 3,3 FDJ
Ruoat lounaalla n. 13 FDJ
Ruoat päivällisellä n. 23 FDJ
Koko kolmen päivän paketti ruokineen ja lentokenttäkyyteineen 300€/hlö

—

 

Queensland – Sunshine state

Aikaisin sunnuntaiaamuna lähdimme lentokentälle, josta lensimme Brisbaneen. Olimme vuokranneet auton seuraavaksi 11 päiväksi. Jo kymmenen aikaan olimme olimme autovuokraamolla ja vajaat puoli tuntia myöhemmin jo matkalla kohti Agnes Wateria. Matkaa sinne oli reilut 500 kilometriä, joten oli tiedossa runsaasti autossa istumista.

Olimme vuokranneet pienimmän kokoluokan auton, mutta mielestämme Hyndaimme oli kyllä jo keskikokoinen. Runsaat matkatavarammekin mahtuivat todella helposti takakonttiin. Muutenkin auto oli helppo ajettava ja siinä oli toiveidemme mukaisesti automaattivaihteisto. Ratti oli joka tapauksessa väärällä puolella. Koska minulla oli kokemusta vasemmanpuoleisesta liikenteestä, sain kunnian aloittaa ajamisen. Aika äkkiä siihen taas mukautui. Eniten päänvaivaa tuottivat vilkku ja tuulilasinpyyhkijät, jotka sijaitsevat eri puolilla kuin Suomessa. Kyllä taas muutaman kerran alkoivat pyyhkijät viuhtomaan risteyksessä vilkun sijaan. No, eiköhän niihinkin pian taas totu.

Kun olimme matkanneet pari tuntia samaa tietä, jolle olimme lentokentältä kurvanneet, pidimme tunnin mittaisen lounastauon Gympie-nimisessä taajamassa valtatien varrella. Sen jälkeen olikin Sanna vuoro hypätä puikkoihin. Ihan hyvinhän se ajo sujui. Mutta tiukkaa keskittymistä ajoon totuttautuminen vaati ja kerrankin tuli tilanne, että Sanna oli hiljaa ;D. Kyllä se puhe sieltä taas alkoi, kun Sanna sai vähän tuntumaa ajamiseen.

Käpykylän kaupasta löytyi heti Suomi-kamaa

Fish and chips

Pimeän jo laskiessa maille puoli seitsemän jälkeen, pääsimme perille Agnes Wateriin. Se on pieni kyläpahanen Queenslandin rannikolla. Viereinen, vielä pienempi kylä, on nimeltään 1770. Se on tunnettu siitä, että muuan luutnantti James Cook, nykyään paremmin tunnettu kapteenina, astui siellä ensimmäisen kerran Queenslandin maaperälle. Town of 1770 pidetäänkin Queenslandin osavaltion ”perustamispaikkana”. Kapteeni Cookin muistomerkkikin kylästä löytyy kohdalta, josta hän nousi maihin ensimmäisen kerran. Vaikka kävimmekin kivikasan katsastamassa, ei se kuitenkaan ollut tänne tulomme pääsyy.

Kapteeni Cookin muistolaatta

… ja muistomerkki

Tänne kapteeni ankkuroi laivansa

Syy vierailuunme löytyy 90 minuutin laivamatkan takaata Lady Musgrave Islandilta ja ennen kaikkea sen edustalta löytyvästä laguunista. Täällä sijaitsevat Suuren valliriutan eteläisimmät osat ja niitä me olimme tänne tulleet ihailemaan. Menomatka saarelle oli erittäin kovan merenkäynnin vuoksi aika karmea kokemus. Onneksi voin sanoa, etten ollut ainoa joka oksensi laivalla. Päästyämme saaren edustalla sijaitsevalle ponttoonille, jonka kylkeen katamaraanimme ankkuroitui, matkan kärsimykset unohtuivat aika äkkiä.

Lady Muscrave Island

Sateisesta ja pilvisestä säästä huolimatta laguuni oli vaikuttava. Porukka jaettiin kolmeenpienempään ryhmään ja aktiviteetteja porrastettiin tämän avulla. Meidän ryhmällä ensimmäisenä aktiviteettinä oli lasipohjaveneellä ajelu. Jo sen avulla näki hienosti värikkäitä koralleja ja kaloja. Ajelu päättyi Lady Muscrave Islandin rantaan, jossa vuorossa oli reilun puolen tunnin kävely pienellä saarella. Saarikierroksen jälkeen vuorossa oli lounas, jonka jälkeen pääsimme vihdoinkin snorklaamaan.

Saarikierroksella

Kuollutta korallia saarella

Onneksi meri oli hieman tyyntynyt, mutta siitä huolimatta aallot olivat edelleen aika voimakkaita. Mutta onneksi se ei estänyt merenalaisen maailman ihmettelyä, ainoastaan teki sen raskaammaksi. Kirkkaassa vedessä näkyvät maisemat olivat upeita! Harmi, että niistä ei saanut kuvia, koska sanat eivät riitä kertomaan näkymää. Koralleja oli isoja ja pieniä, kaikki eri värisiä ja muotoisia. Entistä vaikuttavammaksi korallit tekee se, että niiden kasvuvauhti on vain noin yksi millimetri vuodessa. Myös kalat olivat muodoltaan ja väreiltään hieman erilaisia kuin kotoisat affenet. Mutta kohokohta snorklauksella oli ehdottomast se, kun huomasi uivansa rinnakkain kilpikonnan kanssa ja kohta sen jälkeen huomasi edessään toisen. Aivan mahtavaa!

Merenalaista elämää lasipohjaveneestä katsottuna

Pitkän päivän päätteeksi ajoimme vielä seuraavaan majapaikkaamme Bundabergiin. Sade kiusasi matkalla ja pimeyskin ehti laskea ennen kuin olimme perillä viihtyisässä Bed & Breakfast paikassamme sokeriruokopellon keskellä. Kuka tietää mitä sokeriruokosta voi tehdä? No tietenkin rommia! Seuraavana aamuna suuntasimmekin siis kohti Bundabergin rommitislaamoa. Itse olin tuohon laitokseen jo ehtinyt aikaisemmin tutustumaan, joten Sannan jäädessä tutustumiskierroksellä, lähdin käymään kirjastossa etsimässä ilmaista wifiä. Sainkin seuraavan postauksen jo lähes julkaisukuntoon.

Majapaikkamme viljelysten keskellä

 

Sokeriruokopeltoja

Rommia!

Kello kuitenkin kulki kovaa vauhtia ja lähdin hakemaan Sannaa rommitehtaalta. Sieltähän se löytyikin tyytyväisenä näkemäänsä ja ennen kaikkea maistamaansa. Koska oli reilua, että kuskikin saa maistiaisia, suuntasimme seuraavaksi Bundabergin panimolle. Nimestään huolimatta kaikki siellä valmistettavat juomat ovat alkoholittomia, vaikkakin käymisteitse valmistettuja. Kävimme pienellä, mukavalla interaktiivisella kierroksella ”Tynnyrissä” ja sen jälkeen saimme maistaa kaikkia 14 panimossa valmistettavaa tuotetta. Yhtä lukuunottamatta ne olivat kyllä hyviä.

Barrell

Sokerihumalassa maistiaisten jäljiltä

Iltapäivällä lähdimme ajamaan sateisessa säässä kohti Hervey Bayta ja ehdimmekin perille vielä valoisaan aikaan. Huoneen saatuamme päätimme ja yhteiskeittiön katsastettuamme päätimme oikein tehdä ruokaa itse ja kävimme ostamassa ruokatarvikkeet lähikaupasta. Itsetehty ruoka maistui aika hyvälle, kun on lähes kolme kuukautta syönyt ravintoloissa ja pikaruokapaikoissa.

Seuraavaksi päiväksi olimme varanneet retken Fraser Islandille. Tämä Maailmanperintölistallekin kuuluva maailman suurin hiekkasaari sijaitsee puolen tunnin lauttamatkan päässä mantereesta. Koko yön jatkunut sade kiihtyi kiihtymistään ja kun olimme päässeet sademetsässä sijaitsevan kävelyreitin luokse, vettä tuli jo saavista kaataen. Jouduimme lykkäämään sademetsäkävelyä sateen vuoksi. Hiekkaista ympäristöstään huolimatta Fraser Island on todella vihreä saari. Suuri osa aluetta on sademetsää ja loput tavallista metsää. Hiekkaa on kunnolla näkyvissä pääasiassa rannoilla. Ja tietenkin teillä, jotka kaikki ovat hiekkateitä ja ainoa kulkuväline saarella on nelivetoajoneuvo. Siitä huolimatta mekin näimme muutamia hiekkaan juuttuneita autoja, joten lapiot ja muut apuvälineet auton irroittamiseksi on hyvä olla mukana.

Laivakissa

Nelivetobussimme Fraser Islandilla

Dingovaroituksia! Näimme oikeastikin pari dingoa rannalla.

 

Sademetsää

Boardwalk

Pientä ripsottelua…!

Saaren keskiosassa sijaitseva Lake MacKenzie on upean kirkasvärinen järvi ja mieluisa uimapaikka monille. Nyt pilvisen sään johdosta maisema ei aivan päässyt oikeuksiinsa, mutta hieno se silti oli. Sanna kävi myös uimassa ja kuuleman mukaan se nuorentaa kymmenen vuotta. Sen takia en meinannut enää Sannaa tunnistaakaan! Lounaan jälkeen lähdimme ajelemaan rannalle, joka tunnetaan nimellä 75 Mile Beach. Oikeasti ranta on kuulemma ”vain” 73 mailia pitkä. Tämä ranta on myös saaren päätie ja siellä saa huristella jopa kahdeksaakymppiä.

Lake MacKenzie

Fraser Highway

Ajoimme ensin katsomaan Coloured Sands hiekka muodostelmaa, jonka jälkeen teimme pikaisen stopin Meheno-laivan hylylly. Seuraava ja viimeinen pysähdyksemme oli Eli Creekillä. Tässä kirkasvärisessä purossa virtaa todella paljon makeaa vettä. Myös siellä oli mahdollisuus uida. Vesi oli viileää, mutta kyllä siellä silti muutama ihminen kävi vilvoittelemassa. Pienen huoltotauon jälkeen suuntasimmekin sitten jo kohti lauttarantaa. Vaikka ilma ei turistin kannalta ollut paras mahdollinen (paikalliset olivat iloisia sateesta), niin jos täällä päin liikkuu, niin kannattaa ehdottomasti käydä Fraser Islandilla.

Coloured sands

Maheno-laivan hylky

Eli Creek

Varoitukset kannattaa ottaa tosissaan

Seuraavana aamuna varhain lähdimme ajamaan kohti Gold Coastia. Tämä reilun 400 kilometrin matka taittui meiltä noin viidessä tunnissa. Ehdimme juuri sopivasti paikalle ennen kuin paikalliset ystäväni Josh ja Kimberlee lähtivät kohti lentokenttää. He lähtivät viikonlopuksi Sydneyhin ystäviensä häihin ja me jäimme talovahdeiksi. Heidän tyttärensä meni isovanhempien hoiviin, mutta meidän seuraksi jäi perheen mäyräkoira Bueller. Koira oli kiltti, mutta aluksi vähän ihmeissään, että keitä nuo outoa kieltä mongertavat tyypit ovat…

Bueller

Koska meillä keittiö käytettävissä, päätimme taas tehdä ruokaa itse. Lähdimme käymään Robinan kauppakeskuksessa (valtan kokoinen) ruokaostoksilla. Ja ehkä myös vähän kiertelemässä kaupoissa… No, kyllähän sen lopputuloksen taas tiesi. Ostoksia kertyi aika iso kasa! Seuraavalle päivälle olimme varanneet ajat kampaajalle. Kuontalot saatiin kuntoon parissa tunnissa ja nyt kehtaa taas kulkea ilman hattua ulkona, kun uudet värit päässä. UGG-saapas ostosten ja pienen kiertoajelun jälkeen päätimme lähteä kämpille pyykin pesuun ja pakkaustalkoisiin. Nyt täällä sitten odotteleekin pari laatikkoa tavaraa postitusta kotiin.

Kampaajalla

Tiistaina lähdimme ajamaan kohti Byron Bayta. Gold Coastin eteläosassa sijaitsee Coolangatta-Tweed Heads kaksoiskaupunki, jossa poikkesimme matkalla Byroniin. New South Walesin ja Queenslandin raja kulkee näiden kaupunkien välillä. Point Dangerissä on maamerkki, jossa raja on piirretty myös maahan. Siellä kävimme ottamassa pakolliset toinen jalka toisessa osavaltiossa kuvat. Nyt kun kesäaika oli vielä voimassa, niin osavaltioiden välillä oli tunnin aikaero. Varsin kätevää, kun kadun toisella puolella on eri aika kuin toisella…

Osavaltioiden puolella, varjon puolella NSW

Ihailtuamme tarpeeksi maisemia, jatkoimme matkaamme kohti Byron Baytä. Australian rannikoilla sijaitsee majakoita pilvin pimein, mutta Byronissa on ehkäpä se kuuluisin. Cape Byronissa sijaitsee majakan lisäksi myös Australian mantereen itäisin kohta. Näitä molempia kävimme ihmettelemässä ennen kuin suuntasimme kohti pikkukaupungin keskustaa. Siellä kävimme lounaalla ja sen jälkeen kiertelimme vähän ympäriinsä. Ennen paluuta Gold Coastille käväisimme vielä kirjastossa ilmaisen Wifin houkuttelemina.

Byron Bayn majakka

Cape Byron ja itäisimmät osat mantereesta

Rantaa riitti täälläkin!

Rantataidetta

Illalliseksi isäntäperheen leipomon omia tuotoksia

Keskiviikkona ajattelimme suuntaavamme kohti Mount Tamborine kansallispuistoa, joka sijaitsee tunnin ajomatkan päässä rannikolta. Ensin kävimme kuitenkin UGG tehtaanmyymälässä tarkoituksena ostaa vielä yhdet saappaat. No tietenkään juuri haluttua väriä ei ollut oikeassa koossa, mutta kuulemma Surfers Paradisen myymälässä sellaiset olisi. Eli suunta sinne siis! Laitoimme auton parkkiin ja aloimme etsiä liikettä. Neljäs Uggeja myyvä liike oli etsimämme… Siinä vaiheessa, kun kengät oli saatu pakettiin, totesimme kellon olevan jo sen verran paljon, ettei meidän enää kannattanut lähteä ajelemaan Mt. Tamborinelle.

UGG-shoppaaja saaliineen

 

Kiertelimme sen sijaan hieman Surferssissa. Monille Gold Coast on synonyymi Surfers Paradiselle. Reppureissaajat suuntaavat luonnollisesti sinne, koska sieltä löytyy hostelleja, baareja, aktiviteetteja yms. Mutta Gold Coast kokonaisuudessaan on huomattavasti monimuotoisempi, kun vain malttaa poistua ytimestä.

Surfers Paradise

Gold Goastia mereltä päin

Kotiranta

Taustalla näkyy myös vaatimattoman lukaalimme ylin kerros

Ennen puolilta öin lähtevää lentoamme söimme vielä jäähyväisillallisen. Ruoka oli australialaistyyppistä; alkuun kesäkurpitsa keittoa, pääruoaksi lampaanpaistia uunivihannesten kera ja jälkiruoaksi pavlovaa. Oli hyvää! Sen jälkeen sanoimme haikein mielin jäähyväiset sekä ystäville että Australialle. Kaiken haikeuden keskellä kuitenkin kuplii taas jännitys uusista seikkailuista ja kokemuksista. Varsin katkeransuloinen tilanne siis. Onneksi muistot jäävät kuitenkin aina elämään!

On Sunday morning we flew from Sydney to Brisbane. From the airport we picked up our rental car and started our drive towards Agnes Water. It was located over 500 kilometres north from Brisbane. Car was good and bigger than we thought. It might had been upgraded, we are not sure. I haven’t driven right- hand sided car for a while, so driving was little bit uncertain for a beginning. You remember it quite fast. But for Sanna this was first time to drive on the ”wrong side” of the road. She drove very well, but she consentrated so hard that she even stopped talking. And that never happens!

Agnes Water and 1770 (town next to AW) were very small places. Town of 1770 is the place where ltn. James Cook (later Captain Cook) first time stepped to the land in Queensland. And it is said to be the birth place of Queensland. There was a little monument in the place where this happened. The pile of rocks was not the reason why we came to 1770. The reason was further on the sea, the Great Barrier Reef.

We had booked a day trip to Lady Musgrave Island. The sea was very rough on our way to the reef, so I wasn’t only one feeling sick. The tour included ride in the glass bottom boat where you allready saw the reef and the fish quite well. Then we had a guiden walk in the island. After lunch we had the best part, snorkling in the bright water. The colorful corals and fish looked amazing! But the absolute highlight was when you realized swimming next to turttle and soon spotted other one. Just awesome!

After we disembarked we drove to Bundaberg. We stayed in a Bed & Breakfast in the middle of sugar cane field. Do you know what you can make from sugar cane? Rum! So in the morning we took a direct towards Bundaberg Run Distellery. Sanna took a tour there and was also able to taste som rum. Because driver also needed a drink we desided to go Bundaberg Brevery. Despite of it’s name, all products there are non alcoholic. We took a funny interactive tour in the Barrell and after it we were able to taste all 14 different sorts of products. They all were quite tasty!

Afterwards we drove to our next location, Hervey Bay. There we took a tour to the world’s largest sand island, Fraser Island. It is located 30 minutes ferry ride away from Hervey Bay. The whole island is sand and the roads are accessible only by 4W. We tour included visits to Central station and rainforest walk, Lake MacKenzie, Pinnacles, Maheno ship wreck and Eli Creek. Our first attempt to rainforest walk was stopped by rain. Actually it wasn’t raining, it was pouring. We where told we were lucky to see rain like that…!

Despite of beeing sand island, Fraser island is very green island. Theres a big rainforest area and rest of the inland is normal forrest. Lake MacKenzie is a beatiful, clear watered lake inland of Fraser island. There we had an hour long stop and Sanna also went swimming. After lunch we headed to Pinnacles. Drive there was a beach drive on 75 mile beach. Ok, the beach is only 73 miles long, but who cares. It’s long anyway. And we also saw two dingos on the beach. We stopped briefly on Maheno ship wreck and continued to Eli Creek. There was also option to swim, but water was quite cold and chancing swimming suits on and off again didn’t please us. Eli Creek itself is big creek with lot of fresh water running in it. Nice place. Freser island has been since 1992 in World’s Heritage list and it is absolutely worth to go.

After spending a night in Hervey Bay, we started our drive to Gold Coast early in a morning. Distance between those two where a little bit over 400 km’s and it took about five hours with couple of short stops. So we where just in time to meet my friends Josh and Kimberlee before they headed to airport. They left to Sydney for a wedding, but let us stay in their beatiful house. Their daughter went to her grandparents care for a weekend, but their dog, Bueller, stayed with us. He was very kind dog, but at first he was little suprised when he was left with us.

Because we where able to use a kitchen we decided to cook something in the eveneing. We have cooked only twice before this during our journey. So we headed to Robina shopping center for grocery shopping. Because otherwise it would have been just a waste of time to go there and not to go any other shops, we desided to browse little bit before going to supermarket. But just look around. And maybe do some shopping. Ok, result was a lot of shopping… But it was so cheap!
For a next day we had made appointments to hairdresser, so we went back to Robina. After couple of hours we both had newly colored hairs. Still blonds if anyone asks. After some UGG-boots shopings and sightseeing we desided to have laundry and packing day. So now there is a couple of boxes waiting to be sent home.

On Tuesday we drove to Byron Bay. On our way there, we stopped at Coolangatta-Tweed Heads twin town. There is located state boarder between Queensland and New South Wales. At Point Danger is a monument where boarder line is drawn on the ground and you can take a photo of yourself one foot in NSW and the other in QLD. At this time of year (during daylight saving time) there is one hour time difference between those two states. Funny, but maybe not so practical for locals.

We got our pictures and then headed to Byron Bay. There is many ligthhouses on the coast of Ausralia, but in Byron Bay is the most famous one. At Cape Byron is also located the most eastern point of mainland of Australia. And once again, the view was a amazing! We drove back to town and had a lunch. After that we had a little stroll in Byron Bay. After brief stop at library (free wifi) we drove back to Gold Coast.

On our last day in Australia we were planning to visit Mount Tambourine national park, located one hour drive away from coast. But our first mission was to buy one more pair of UGG boots. We went to the factory outlet where we had visited before. But there wasn’t the rigth colour on right size. But they had those boots in their Surfers Paradise store. So we drove there to pick those up. It took a while and we noticed that there was anymore no point to go to Mt. Tambourine. It would have been too hasty visit.

So we desided to walk a little bit in Surfers. For most people Surfers Paradise is equal as Gold Coast. I don’t agree at all. Surfers is the main backpacker destination in GC and you can see it there. Hostels, bars, activities, drinking… You name it. But if go little bit further you’ll find much more. And you gonna like it!

Our flight to Fiji would leave at midnight from Brisbane, so we had a delicious farewell dinner before that. A real Aussie dinner; zuccini soup, lamb with roasted veggies and pavlova for a dessert. Yummy! It is always sad to say goodbye to your friends and now also had to say goodbye to Australia too. It is always a bittersweet feeling. You wait for your new experiences, but you also have leave something behind. But fortunately you allways have your memories!

Hintaesimerkkejä:
1 aud = 0,68€
UGG-bootsit 129 aud
Autonvuokra vakuutuksineen 11 päivää 425€
Bensalitra n.1,60 aud
Big Mac meal n.8,50 aud
Päiväretki Fraser Islandille 160 aud

Sydney, Sydney, Sydney

Aamuvarhaisella keskiviikkona 19.3 saavuimme laivalla risteilymme viimeiseen kohteeseen Sydneyn upealle Circular Quaylle. Matkalla aamiaiselle pääsimme ihailemaan Sydneyn oopperataloa ja hienoa Harbour Bridgeä, joiden naapuriin olimme siis rantautuneet. Aamiaista nautimme laivan 11. kerroksessa, joten siltä korkeudelta me todella näimme nuo molemmat upeasti. Viimeisen laiva-aamiaisen jälkeen oli tullut aika hyvästellä kotihytti, hyvät palvelut, uima-altaat, ilta- showt, seisovat pöydät ja uudet ystävät ja suunnata kohti uusia seikkailuja. Laivalta poistuttiin tehokkaasti ennalta määrätyissä ryhmissä ja hetkessä matkasimme taksilla rautatieaseman yhteydessä sijaitsevaan YHA Railway Square- hostelliin, jonne saimme tavaramme lokkereihin päivän ajaksi. Paluu arkeen ja rinkkaelämään risteilyn luksuksesta tapahtui siis noin 20 minuutissa.

 

Oopperatalo aamunkoitossa

Harbour- bridge laivan kannelta katsottuna

Hostellilta suuntasimme uudestaan Circular Quaylle, tällä kertaa paikallisjunalla. Kuuluisa oopperatalo ja Harbour- bridge näyttivät upeilta myös ihan ruohonjuuritasolta tiiraillessa. Circular Quayn vierestä löytyy Sydneyn idyllinen kauniiden talojen vanhakaupunki, The Rocks ja siellä vietimme tovin vaellellen teitä ristiin rastiin. Rocksista kävelimme rauhassa Sydneyn pääkatua George Streetiä pitkin kohti hostellia pysähdellen välillä istumaan ja pällistelemään kiireisiä ihmisiä. Matkalla näimme myös kaupungintalon, kävimme syömässä paikallisessa ravintolaketjussa Oportossa, jossa miltei kaikkien hampparien pihvit olivat kanafilettä (voi suositella pikaruokaa haluaville) ja teimme aamupalaostoksia paikallisessa supermarketissa. Iltapäivällä kävimme lunastamassa huoneemme ja nukkumassa päiväunet, ennen iltakävelylenkkiä Darling Harbourin ja Chinatownin huudeilla. Tilasimme myös retket kahdelle seuraavalle päivälle Blue Mountainille ja Hunter Valleyhin. Nukkumaan menimme aikaisin, tulevan aikaisen herätyksen vuoksi.

 

Tämän lähemmäksi Oopperaa ja taloa en päässyt

The Rocks

Kaupungintalo ja ruuhkaa

Eläköön jalankulkijat

 

Toinen aamu Sydneyssä alkoi hieman vaatimattomammissa maisemissa hostellin pienessä huoneessa rautatieasemalla kuin ensimmäinen kaupungin hienoimpien nähtävyyksien kupeessa. Aamiaisen jälkeen suuntasimme Blue Mountain- luonnonpuistoretken aloituspaikalle ja huomasimme olevamme kahden selkeästi jo iäkkäämmän retkeläisen jälkeen seuraavaksi vanhimmat. Loppuryhmä koostui kovin nuorista maailmanvalloittajista, joita ihmemiehen oloinen ”Smoke”- nimeä kantava oppaamme viihdytti innolla. Smoke eli suomalaisittain Savu kyllä tiesi paljon historiasta ja Blue Mountainin luonnosta, mutta tykkäsi selkeästi myös naurattaa nuoria tyttöjä. Lisäksi Smoke oli maailmanparantaja, joka mollasi (ehkä vähän aiheestakin) aussien ja länsimaisten ihmisten elämäntapaa ja ylisti alkuperäiskansoja ja vanhojen aikojen tapaa elää ja pärjätä.

Ensimmäiseksi suuntasimme Wenthworth Fallsille ja käppäilimme kaunista luontopolkua pitkin huikeissa maisemissa kohti putousta. Reitin varrelle mahtui kunnon metsää kasveineen ja pieneliöineen (joita Savu meille pysähtyi esittelemään), putouksia, jyrkänteitä ja tietysti paljon portaita. Seuraavaksi Smoke ilmoitti inhoavansa aikatauluja ja puikkasi suunnitellulta reitiltä muutaman kerran sivuun vieden meidät ensimmäiseksi katsomaan hienoa näköalapaikkaa. Muiden poikkeamisten tarkoituksena oli hämähäkin metsästys eli Savu pysähtyi useaan otteeseen etsimään meille puunkaarnan alla eläviä vaarallisia hämähäkkejä. Onneksi niitä ei tällä kertaa löytynyt.

 

Blue Mountains eli siniset vuoret

Matkalla Wenthworth Fallsille

Joku vähän tunnetumpi heebo oli käynyt täällä Wentworth Fallsilla ennen meitä…

 

Tämä pysähtely meinasi kostautua päivän lopussa, sillä viimeisenä kohteenamme oli Sinisten Vuorten The Three Sisters eli kolme siskoa- nimiset kivimuodostelmat, joiden kupeessa kävelimme alas yli 1000 rappusta ja ylöspäin tulimme junalla maailman jyrkintä junarataa pitkin. Nautinto noista maisemista ja viimeisestä kävelystä oli kyllä kaukana, sillä kiiruhtaessa tuhatta porrasta alaspäin katsoimme mieluummin jalkoihimme kuin ympäröivää maisemaa. Ehdimme kuitenkin toiseksi viimeiseen junaan ja  uhkakuva 1000 rappusen kipuamisesta kaikkosi mielestä hetkessä istuutuessamme junaan, jonka penkit olivat niin jyrkissä riveissä, että niillä pysyminen oli haasteellista. Matka ylös oli kyllä huisa ja kiinni piti ihan aikuisten oikeasti pitää pysyäkseen penkillä. Kolmelta siskolta ajelimme takaisin Smoken turistessa ja Sydneyn saavuimme vain tunnin aikataulua jäljessä.

 

The Three Sisters eli kolme siskoa

Milla ja sen lempi kohde- maailman jyrkin rautatie

 

Perjantainakin heräsimme aikaisin, sillä vuorossa oli retkipäivä numero 2. Matka retkikohteeseemme Hunter Valleyhin taittui eilisestä tutulla bussilla eri oppaan huomassa. Dave, oppaamme kertoili hauskalla tavalla meille tulevasta päivästä ja siitä, kuinka päivän aikana meistä tulisi vielä yhtenäinen, koko ajan iloisempi ja iloisempi porukka. Dave oli myös selkeästi lukenut läksynsä, sillä hän osasi kertoa meille reilun kahden tunnin matkan aikana paljon Australiasta, maisemista ja retkikohteestamme. Klo 10.25 kaarsimme retkemme ensimmäisen viinitilan Graytonsin pihaan ja ryntäilimme innokkaina sisään maistiaisille. Maistelimme ensimmäisessä paikassa 9 eri juomaa, viinejä ja hieman vahvempia ns. jälkiruoka likööreitä.

 

Viiniä, viiniä Hunter Valleyssä

Graytons viinitilan erikoisuus, Kiss O Fire… oli muuten todella tulista viiniä, maku säilyi suussa pitkään!!!!!

 

Toinen kohteemme oli meille ennestään Suomesta jo tuttu Lindemans ja heillä pääsimme maistelemaan paikallista kuoharia, viinejä ja vahvempaa selkeästi luumukiisseliltä maistuvaa viiniä. Lindemansilla meitä opasti viinin saloihin nuorehko oikein asiansa tunteva huumorintajuinen mies ja kuten Dave aamulla ennusti, toisten maistiaisten jälkeen tunnelma oli jo kovin rento ja viinitilan ravintolassa lounaspizzaa nauttiessa kaikki höpöttelivät iloisesti keskenään.

 

Lindemansilla oppimassa

Nämäkin maisteltiin

 

Kolmas päivän viinitiloista oli nimetty omistajaperheen kolmannen tyttären mukaan Savannahiksi ja kyseisen paikan parasta antia oli mielestäni makea, kupliva mieto viinijuoma. Kyseinen tuote ei maistunut alkoholilta, joten lienee petollinen nautittaessa. Millan kanssa meillä erosi päivän aikana mielipiteet viineistä kovasti. Milla pitää enemmän kuivemmista ja valkoisista viineistä ja minä enemmän makeista ja punaisista viineistä. Toisen maistaessa ensin viiniä, toinen meistä tiesi jo etukäteen pitääkö viinistä vai ei. Vain muutaman viinin kohdalla olimme samaa mieltä maistiaisesta.

Viimeisenä kävimme Brokenwood- nimisellä tilalla, joka sattui olemaan yhden ryhmämme amerikkalaistyttösen suosikkipaikka (ja Dave järjesti vierailun sinne päivän aikana tytsyn toiveesta). Kyseisessä paikassa saimme selkeästi erityiskohtelun ja maistelimme ainakin 10 eri viiniä ja paria likööriä. Täällä viinejä meille esitteli hauskan oloinen elämästä nautiskelija, joka höpötti innokkaasti ryhmäläisiemme kanssa eri mielenkiinnonkohteistaan surffauksesta, viineistä ja laatuviskeistä, taustalla soineesta tekno- disco- musasta ja meikäläiselle hän alkoi höpöttää kamerasta. Käytänkö kameraani manuaalisesti vai automaattisesti? Hyödynnänkö Raw- kuva mahdollisuutta (kuulemma kannattaisi)? Nolona kerroin olevani huono kameran käyttäjä ja vasta opettelevani sen käyttöä (aika hidas oppija olen tässäkin asiassa, sillä kyseinen kamera on ollut minulla jo yli 3- vuotta). Mukava paikka ja hyviä viinejä täälläkin.

 

Milla ja Dave viimeisellä viinitilalla, arvaa kumpi on maistellut enemmän?

 

Osa porukasta jäi vielä viettämään ylimääräisen puolituntisen Brokenwoodille, mutta me suuntasimme Hunter Valley Gardensin kupeessa olevaan kylään. Kylä oli oikeastaan sellainen ison puutarha-alueen vieressä oleva ryhmä kauppoja, jotka katseli läpi nopeasti. Ajan puutteen vuoksi, emme ehtineet tutustua puutarhoihin, mutta aikaa löytyi sentäs paikallisessa suklaapuodissa piipahtamiseen. Kotimatkalla suurin osa porukasta uuvahti, mutta amerikkalaistytsyllä oli meno päällä. Taas tuli todistetuksi non-verbaalin viestinnän tehokkuus, kun odoteltuamme tätä neitiä noin seitsemännen kerran päivän aikana saapuvaksi bussiin viimeisenä, opas Dave vitsaili puolitosissaan neidille hänen ärsyttävästä tavastaan. Kommentoin mielestäni hiljaa samaa asiaa Millalle suomeksi, jolloin opas Dave katsahti peruutuspeilistä minua ja kuittasi hymyssä suin, ”Hey, hey… be careful I know what you said, can you believe it that Ican understand easily finnish”. No onneksi tuo amerikkalaistyttö ei huomannut asiaa, sillä hän keskittyi pienessä nousuhumalassa kertomaan omasta Italiassa asuvasta poikaystävästään ystävilleen tai bussin pienuuden vuoksi oikeastaan meille kaikille. No tuo oli hyvä muistutus, että tarkkana kannattaa olla. Melko nopeasti täällä ulkomailla tottuu ajatukseen, että ympärillä olevat ihmiset eivät ymmärrä Suomea, ja sen innoittamana alkaa helpostikin puhumaan hinnoista, tavaroiden laadusta, ruuan mausta yms. melko totuudenmukaisesti ja unohtaa, että kielteiset tunteet välittyvät suoraan puheesta kuulijoille, oli kieli sitten mikä tahansa.

Lauantaina kävimme aamusella ostamassa itsellemme päiväreissut Ison Valliriutan eteläpäähän Lady Musgraven kansallispuistoon tiistaille ja palailimme hostellille hetkeksi suunnittelemaan tulevia päiviä. Hieman kahdentoista jälkeen lapsuudenystäväni Hanna kurvasi hakemaan meitä kahville ja kylään heille. Aika kuluikin hujauksessa ja Hannalla vierähti useampi tunti turistessa. Hannalla on ihana talo ja puutarha hieman Sydneyn keskustan ulkopuolella oikein viihtyisällä alueella. Täällä talojen puutarhat ovat kovin eri roolissa kuin Suomessa, sillä puutarhaa pystyy hyödyntämään toisena olohuoneena koko vuoden ajan. Hannankin talon pihalta löytyi limetti- ja limepuut, tomaattiviljelmä, viihtyisä terassialue, trampoliini ja tietenkin kaksi kanaa. Hannalla on komea kolmen hauskan ja ihanan pojan katras (ihan huikeita sydämen sulattavia poikia… melkein pestauduin perheeseen au pairiksi…) ja oikein mukava aviomies ”Jokke”.  Lisäksi Hannan vanhemmat olivat vierailulla, joten meitä oli koolla melkoisen suuri sakki. Olipa hauska nähdä ja höpötellä pitkästä aikaa.

 

Hannan kanala

Hannalta suuntasimme vielä hetkeksi hengailemaan Sydneyn keskustaan. Takaisin hostellille palasimme aikaisin, jotta ehdimme vielä skypetellä Suomeen ja tiirata tulevia mahdollisia majoituksia ennen kuin ostettu kolmen vuorokauden nettiaika umpeutui. Illan ohjelmaan kuului vielä ei niin kiva mutta jo niin tuttu ohjelmanumero nimeltä pakkaus. Sunnuntai aamusella meitä odotti lento Brisbaneen ja Queenslandiin.

 

We arrived to the heart of the Sydney (yes our ship docked to Circular Quay , best place to docked in Sydney or in hole Australia) early in the morning on Wednesday 19th of March. The firsts things we saw after sunrise were famous Opera House and Harbour Bridge. Those two looked so awesome from our ships deck but the way down from luxury to normal travellers life tooks only 20 minutes while we drove by taxi through Sydney from Circular Quay to Railway station where our Hostel was. Staying in cruise ships 16 days with good service and facilities was over and we stepped to the hostel and started our backpakkers life again. We got a small twin room with shared bathroom and great location next to the railways so we were satisfied.

During our first day in Sydney we went back to Circular Quay just to see the Opera House, Harbour Bridge, our cruice ship and Sydneys old town Rocks once again. After Circular Quay we walked slowly back to the hostel via main street and on our way we stopped many times just seeing busy life on the streets. On a holiday it is always so nice just sit and look what happend round you? Isn`t it? As we wandered we saw also Town Hall and we walked through Chinatown and famous Darling Harbour area.

Next morning we woke up early because we had booked a daytrip to Blue Mountains National Park. We had a funny guide called ”Smoke” who showed us all the famous places in Blue Mountains and also a little bit extra. He said he do not like plans and schedules so we visited some places which that tour not normally go. We saw some beautiful lookouts and some scenic routes. We walked to Wenthworth Falls and Smoke told us about the nature and history of the place while walking. We had nice picnic kind of lunch in the park.

In the end of the tour we saw The famous Three Sisters rocks and we made another walk near The Sisters. In fact we walked down over 1000 steps in the forrest to the valley. Walking down was not the nicest part of the day because we needed to hurry (thanks for those extra stops). We were supposed to come back up to the car park with the most deepest railway in the world which did not run after 16.50. We hurried and managed to catch the second latest ride back to the hill. Lucky us!!! Otherwise we should climb up all those 1000 steps. The rest of our trip went well and we arrived to Sydney only one hour behind the schedule. It did not matter at all because we managed to see Opera House in the night in lights.

Friday we had a daytrip again and the destination was Hunter Valley and its wine cellars. We visited in 4 different wineries named Graytons, Lindemans, Savannah and Brokenwood and tasted 36 different wines and ligueurs. All of those wineries were different. Graytons had a special chili tasted wine, which was really hot and spicy. Lindemans was a big company which was only of them which we knew beforehand. We got a very good young host (male one 😉 who knew much  about wines. We tasted 7 different wines with cheese and crackers and a lot of laughs. Savannah was smaller familyrun winery named after familys third dotter. They had a really good and sweet sparkling wine. Our host at Brokenwood was really funny guy who wanted us to enjoy our time over there. He tasted us about 10 different wines and 2 different ligueurs and at the same time he told us a lot about those wines. He also talked with us a lot  about his passions wines, wiskeys, surffing, photographing, music etc. And it made the athmosphere more relaxed.

One thing which made our day so nice was our really good guide called Dave (you can see him in a picture above with Milla). We really liked his attitude to handle things and his sence of humour. During last three mounths we have found out that what kind of guide you have that kind of trip you will have. Guide is everything. I think the most important thing on a trip. With good one you can really have a great day and experiences. We learned a lot about wines ad had a really good time with Dave and our international group. Dave told us in the morning that during this trip we will become very united group and on our way back Sydney we will behave like good friends and he was so right. I do not know was it wine or the weather but in the end of the day we farewell each others like friends. We really liked the trip and hole day. Hunter Valley is worth going!!!!

Last day in Sydney we had a special things also. In the morning we did some plannings for the next week. Booked some accomondations and a daytrip to Lady Musgrave National Park southern part of Great Barrier Reef. In the early afternoon old friend of mine came to pick us up and we had a change to meet her family. Hanna has lived here over 10 years already and has cut and gorgeous 3 sons and nice husband ”Jokke”. They live just outside the Sydney city center in a lovely house with beautiful garden. Here people can use their gardens throug the years as a second livingroom which is totally different than in Finland. In Hannas and Jocks garden they had lime and lemon trees, tomato plantation, beautiful plants and flowers and of course two chickens. Chickens in the garden in the big city thats another thing which we could not have in Finland. Okay, not lime and lemon trees either. It was so nice to see Hanna and her family after many years and I hope we will see soon again. In the evening we just walked around the neighbourhood, did some packing and went to bed early because next morning we would say goodbye to Sydney and continue our journey.

 

1aud = n.0,69€

Taksi Circular Quay- Rautatieasema 19,5 aud + 2,5 aud tippiä

Kanafilehampurilaisateria paikallisessa ketjuravintola Oportossa  10,35 aud

2- vyöhykkeen bussilippu Sydneyssä 3,7aud

Blue Mountain ja Hunter Valley- retkipaketti Down Under- retkenjärjestäjältä 185aud